Keväinen tervehdys!

Kirjoitan tänään samasta aiheesta kuin Saija edellisellä viikolla nimittäin hyvinvoivasta työyhteisöstä. Tämä aihe on itselle hyvin tärkeä. Oikeastaan kaikkein tärkein työntekijänä. Työhyvinvointi on laaja käsite johon liittyy paljon muutakin kun virkistysillat tai reissut. Virkistysreissut on aina ihana lisä työhyvinvointiin ja lisää työporukan yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta se pelkästään ei riitä hyvinvoivaan työyhteisöön/työntekijään.

 

Monesti kuulee sanottavan työpaikkailmoituksissa sen kliseisen lauseen että ”meillä on hyvä ja tukea antava työyhteisö” mutta monesti todellisuus voi olla toinen. Tässä oman työuran aikana olen nähnyt ja kokenut monenlaisia työyhteisöön vaikuttavia tekijöitä ja olen pohdiskellut asiaa paljon. Voin rehellisesti käsi sydämellä sanoa että nyt olen löytänyt sellaisen työyhteisön jossa oikeasti kuunnellaan, ollaan avoimia ja asioita saa kyseenalaistaa.

 

Olen ollut aarteessa mukana alusta alkaen. Jo heti ensimmäisistä tapaamisista työyhteisön kanssa on ollut vahva tunne siitä että me voimme vaikuttaa ja olla omana itsenämme tärkeitä. On normaalia että työyhteisö muovautuu koko ajan ja asiat hakevat paikkaansa.

 

Meillä aarteella työntekijä tulee kuulluksi ja asioita kehitetään koko ajan niin että työtä on mukava ja mielekäs tehdä. Varsinkin kun teemme töitä lapsien kanssa aikuis johtoisesti on hyvin tärkeää että ohjaajat voivat hyvin. Työkaverin vahva tuki on tärkeää ja että tiimi puhaltaa yhteen hiileen. Meille jokaiselle jää myös vastuu siihen että pidetään itsestämme huolta. Osataan tunnistaa itsestämme hyviä ja heikkoja puolia. Tunnistaa niitä asioita jotka työssä kuormittaa, tunnistaa tilanteita joissa huomaa itsestään kuormitusta. Hyvä työyhteisö osaa huomioida toisen yksilöllisyyden.

 

 

Minulle ja meidän työporukalle on hyvin tärkeää se että meillä käy säännöllisesti työnohjaaja. Työnohjauksessa juttelemme paljon asioita joka hioo meidän yhteishenkeä. Aina ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä ja se rikastuttaa sekä kehittää toimintamalleja. Voisin tässä luetella meidän työporukasta, jokaisesta sellaisia puolia jotka vahvistaa meitä. Kaikilla ei tarvitse olla samanlainen tausta, kokemus ja persoona. Jokainen persoona rikastuttaa työyhteisöä! Erilaisuus on rikkaus meille! Minulle itselleni on hyvin tärkeää puhua ja keskustella asioista. Jaettu huoli/murhe on keveämpi kantaa. Useimmiten keskustelun jälkeen mieli kevenee ja auttaa taas jaksamaan eteenpäin.

Tärkeää on myös se että työnantaja tukee ja on läsnä arkisissa asioissa. Olen todella kiitollinen siitä että aarteella neuvoa voi kysyä työkaverilta aina kun on tarvetta siihen. Työkaveria kuunnellaan ja tuetaan. Ja aina viime kädessä vastauksia voi kysyä yrittäjä Saijalta, johtaja Katriinalta tai vastaavalta ohjaajalta Peteltä.  Arkinen tuki mitä työnantaja, työkaverit ja yhteisesti koko työyhteisö antaa toisilleen on se mikä on suurin vaikuttava tekijä työhyvinvointiin.

 

Hyvä työnantaja joustaa työntekijän muuttuvassa elämäntilanteessa, ja silloin myös työntekijä joustaa työpaikan muuttuvissa tilanteissa.

 

 

Kiitollisin terveisin: Marjo <3

P.s. Otahan meidän instagram haltuusi 🙂

Lastenkoti Aarre Oy (@lastenkotiaarre) • Instagram-kuvat ja -videot

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.