Jännitystä ilmassa!

Kanelin, neilikan, omenan ja pomeranssin tuoksuja!

Joulukuun alku on tuonut jännitystä ilmaa meilläkin aarteessa. Jokainen meistä alkaa odottamaan jo tulevaa joululomaa ja rauhallista aikaa taas kun vuoden kiireet alkaa jäädä taakse. Loppu vuodesta on monia pyhäpäiviä, itsenäisyyspäivä, joulun pyhät sekä uusi vuosi.

Meillä vietettiin pikkujoulua puurojuhlan merkeissä. Kutsumme joka joulu perheet viettämään yhteistä joluista hetkeä. Ohjaajat suunnittelivat jouluista tekemistä, visailua sekä muuta ohjelmaa, jouluista ruokailua unohtamatta. Suunnitteilla on myös meidän aarteen uudenvuoden juhliminen.

Tuntuu että tämä vuosi meni todella nopeasti. Ihan on sellainen olo että vasta oli viime joulu ja viime vuoden joulun aloitus täällä meillä aarteella. Tähän vuoteen on mahtunut paljon!

Meidän Aarteen sisätilat ovat muuttuneet tämän vuoden aikana. Yläkertaan on tullut uusia huoneita joista viimeisin valmistui marraskuulla. Sisätilat ovat muutenkin sisustuksellisesti uudistettu ja niitä on sovellettu meidän tarpeisiin sopivaksi.

Meidän työntekijätiimi on muovautunut tämän vuoden aikaa uusiksi ja ollaan etsitty tapoja hyödyntää meidän kaikkien osaamista ja vahvuuksia. Aloitteleva yrityksenä ollaan otettu suuri harppaus tämän vuoden aikana siihen että toimintamallit alkaa vakautua ja ollaan valmiita muuttamaan niitä heti kun tilanne niin vaatii. Sosiaalialalla tulee olla avoin mieli ja halu jatkuvaan muutokseen ja kehitykseen että voidaan turvata parasta palvelua <3

Ollaan opittu, ollaan tehty virheitä, ollaan kasvettu, ollaan naurettu ja itketty. Olemme antaneet parhaamme!

Kiitollisin ja jouluisin terveisin Marjo

Yksityisyyden hallinta

Hyödynnämme evästeitä varmistaaksemme Sinulle parhaan mahdollisen palvelun. Voit hallinnoida itse, mitä evästeitä palvelussa otetaan käyttöön ja muuttaa asetuksiasi helposti milloin tahansa.